ote "päiväkirjastani"

toukokuuta 09, 2017
Tää teksti on ollut luonnoksissa puolisen vuotta. Se jäi julkaisematta. Ehkä nyt voin palata näihin ajatuksiin.

10/2016
En tiedä miks just "päiväkirja", se tuntuu ikään ku kirjottaisin itelleni, mut ehkä se just onki sitä mitä mä tarviin. Nimittäin tuntuu, ku ei vois aina luottaa oikein itteensäkään tai omiin tunteisiinkaan sillä ne vaihtelee joskus niin laidasta laitaan, et ei aina osaa välttämättä erottaa, mikä on "totta" ja mikä vaan niin sanotusti ahdistuksen tuotosta. Mua ahdistaa olla yksin, kun tuntuu et en aina kestä olla itteni kanssa. Ja se on asia, jonka oon tajunnu et mun on opeteltava. Fiksumpi ihminen sano mulle kerran tosi hyvin; hyvä olo on ku kaivo. Jos kaivo on tyhjä, sinne saa lisättyä vettä kaatamalla, mut se tulee haihtumaan pois. Mut jos kaivossa on oma lähde, siellä on aina vettä



Siispä se on se, mikä mun pitää oppia. Saamaan hyvän olon lähde tulemaan musta itsestäni, eikä ulkopuolisista asioista. Mä en oo ihan varma miten mä sen teen, mut nyt mä ainakin keskityn hoitosuunnitelmaan ja pyrin tekemään sellasia asioita, joista mulle tulee hyvä olo. Esimerkiks vaikka koulu aiheuttaa ihan hirveesti ahdistusta ja stressiä, varsinkin tuleva työssäoppiminen, niin se tuo myös hirveesti onnistumisen tunnetta, ylpeyttä itestäni ja muuta ajateltavaa. Ja rytmiä arkeen. Eli mä en keskeytä, vaikka sitäkin ehdotettiin, vaan teen päinvastoin - asetan itelleni tavoitteita, ja mikä tärkeintä, onnistun niissä. Ja vaikka musta tuntuis, et en jaksa pitää kotia siistinä ja kunnossa, mä teen sen, ja vähän lisääkin. Ja vaikka tuntuis siltä, etten jaksais pitää huolta itestäni, niin mä teenkin niin, et hyvin pidänkin. Ja jossain vaiheessa, kun on sen aika, mä alotan psykoterapian ja käsittelen ne kaikki jutut, jotka pitkään yritin vaan unohtaa. Ja vaikka musta aina välillä tuntuu, et mä haluisin vaan luovuttaa mun harrastusten suhteen, niin mä teenkin niin, et mä panostan niihin kahta kauheemmin. Ja vaikka kuinka tekis mieli erakoitua yksin kotiin, niin mä mielummin haalin ne tärkeät ihmiset ympärille tiiviisti, koska se on sitä mitä mä oikeesti tarviin. Eli mä en luovuta, vaan mä taistelen sen eteen, et musta vois tulla se henkilö, jota mä haluan olla. Vapaa, seesteinen, iloinen, sosiaalinen, aikaansaava - ja mikä tärkeintä, onnellinen.

Haluun nyt kerrankin, vihdoin alkaa keskittyä muhun itseeni, mun elämään, elämiseen. Kehittää, parannella, rauhoittaa itteäni, saada elämän kuntoon ja raiteilleen. Olla ihan chillisti ja lopettaa turhan valittamisen, keskittyä positiivisiin asioihin, kokea asioita, rentoutua. Uskoo siihen, et kyllä kaikki järjestyy. Kyllä kaikki hoituu ilman sitäkin, et yritän epätoivoisesti pitää kaikkia lankoja käsissä ja kaikkea mun kontrolloitavissa. Ehkä päästä siitä ikuisesta identiteettikriisistä ja muutenkin uskaltaa olla oma itteni, pelkäämättä. Ja no, ylipäätään ehkä keskittyä siihen, kuka mä oikeasti olenkaan. Jos siihen ihan kunnolla keskittyis, ehkä siihenkin sais selkoa. Ylipäätään jos yrittäis keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, niin ehkä nää ajatukset ei olis tällästä sekamelskaa. Jos niitä sais vaikka jotenkin jäsenneltyä pään sisällä?

---

5/2017
Tiedättekö mitä? Tänä päivänä mä oon aika hyvin onnistunu noissa tavoitteissani.
Post Comment
Lähetä kommentti

a penny for your thoughts ♥

Auto Post Signature

Auto Post  Signature