Image Slider

olisiko mulla ollut antaa enemmän?

marraskuuta 02, 2017

- Jos en olisikaan saanut lapsia niin nuorena.

On ajatus, joka kummittelee mielessä niinä hetkinä, kun löydän itseni umpikujasta. Kun lapset itkevät; miksi meidän piti muuttaa. Miksi meidän piti vaihtaa päiväkotia. Miksi miksi miksi, en halua. Kun he reagoivat mun tai itsensä huonoon oloon käyttäytyen huonommin. Kun musta tuntuu, että olen epäonnistunut.

Kun mietin, olisinko tasapainoisempi, kärsivällisempi tai itsevarmempi kasvattaja, jos olisin selvittänyt oman pääni ennen näin isoa vastuuta. Kerennyt kipuilla aikuistumisen kynnyksellä. Ilman vastuuta täysin uusista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Ilman järkkymättömänä tukena ja kasvattajana olemisen tuomia paineita. Ilman, että mulla pitäisi olla kaikki vastaukset, kun välillä tuntuu, että itsekin olen aivan hukassa.




Kun pitää itse olla se aikuinen. Se ainoa aikuinen. Se on välillä aika pelottavaa.

Olisiko mulla ollut antaa enemmän, fyysisesti ja/tai henkisesti? Jos olisi ollut auto, oma koti, se kuuluisa perunamaa ja kultainennoutaja. Elämänkokemusta. Ajan parantamia haavoja. Erilaisia valintoja.

Sitä en koskaan saa tietää. Mutta mä yritän parhaani, ja toivon, että saan luotua näilläkin eväillä pienten ihmisten elämän perustan kannattelevaksi, turvalliseksi, hyväksi.

synttärihalloween

lokakuuta 31, 2017
Hetki pieni taas vierähtänyt, hei vaan!

Blogit on aika kuollut skene tänä päivänä, mutta täällä mäkin vielä porskutan, vaikka harvoin. Musta on kiva päästä kirjoittelemaan aina silloin kun siltä tuntuu, ja palata näihin asioihin aina jälkeenpäin lueskelemalla blogista! Eli täällä mä taas olen.

Viime lauantaina vietettiin mun 22-vuotissynttäreitä naamiaisteemalla, ja oli ihan mahtavat juhlat. Vaikka n. 50 henkeä kuudenkymmenenkuuden neliön sisällä saattoi käydä paikoittain hieman ahtaaksi, niin ainakin tunnelma oli tiivis. Näin sitä vaan taas täytettiin vuosia! Siis mähän oon ensimmäisen blogin perustanut 16-vuotiaana, eli KUUSI vuotta sitten?? Järjetöntä. 


Mä harmittelin kun en kaiken touhun keskellä tajunnut ottaa kuvaa omasta halloween-lookista, mutta sitten löytyikin tälläinen! Puolet asusteista pudonnut matkalta ja allekirjoittaneella ei muistikuvia kuvan otosta, mutta siinäpä 22-vuotias haltija-minä! Ja ystäväiseni Viivi. :*

ikuinen uniongelmainen

syyskuuta 03, 2017
Tiedättekö sen tunteen, kun herää aamulla seesteisen tyytyväisenä hyvin nukutun yön jälkeen? En mäkään. Tai mä ainakaan. Koko elämäni ajan nukkuminen on ollu yks iso maanvaiva. 

Ensimmäiset muistoni asiaan liittyen sijoittuvat jo about 3-4 ikävuoden paikkeille. Äidilläni on ollut varmaan aikamoinen urakka saada mua nukkumaan. Mä en vain halunnut nukkua, enkä uskaltanut olla yksin. Kun äitini vihdoin sai jätettyä mut yksin omaan huoneeseeni, niin yöllä mä hiippailin viereen.

Ensimmäisellä luokalla ollessani näin jo niin pahasti mielialaani vaikuttavia painajaisia, että en uskaltanut olla yksin kotona kuukausiin. Vähän vanhempana muistan vuosien kissa-hiiri-leikin porukoiden kanssa, kun mun piti olla nukkumassa, mutta luinkin salaa taskulampun valossa akkaria. Koska en vain yksinkertaisesti saanut unta väkisin, enkä enää edes yrittänyt.

Rytmit ovat olleet myös yksi iso ongelma. Liian vähän tai liian paljon nukkuminen ja rytmien pitäminen. Vaikka kuinka olen aika-ajoittain yrittänyt, ne eivät pysy. Ja jos joskus ovat pysyneetkin pidemmän aikaa, ei eroa ole huomannut vireystasossa.


Yläasteella en selvinnyt ilman päikkäreitäkään. Tuntui, että nukun koko ajan. Painajaiset olivat tässä vaiheessa jo ihan peruskamaa. Oli unia unien sisällä, unia joissa tiedostan olevani unessa, perus unia, mutta aina niitäkin väritti painajaismainen olemus.

Tässä välissä oli vielä vuosien oikeat univelat, kun lapset, kivut, elämäntilanne, sun muut valvottivat.

Vasta tänä päivänä olen alkanut tiedostaa, kuinka paljon nämä uniongelmat oikeastaan vaikuttavatkaan muhun. Mua väsyttää, aina. Puhumattakaan siitä, kuinka liian usein unien paska tunnelma jää elämään koko päiväksi. Alitajuntaan, ahdistukseksi. Mutta nykyään mä tiedostan sen.

Mutta silti, mä oon oikeesti aika kypsä. Kun mikään unimäärä ei oo tarpeeksi, kun unet on aina piinaavia. Ja siis ei siinä, toki mä nautin nukkumisesta (varsinkin aamuisin kun onnistun torkuttamaan herätyskelloa tunnin, krhm), mutta vois se olla mukavampaakin. Ja mikä tärkeintä, virkistävää!

Mutta kyllä mä uskon että tääkin asia saadaan muuttumaan. Varsinkin kun on alkanut tiedostaa ongelmien syntyperiä. Ehkä mä voisin joskus nukkua ku normaalit ihmiset!

Onko täällä muita uniongelmaisia? Tai siitä päässeitä?

kun ei löydy sanoja

heinäkuuta 31, 2017
Tekisi mieli kirjoitella, en vain tiedä mitä sanoa. Eikä siksi, että menisi niin huonosti ettei jaksa ylläpitää blogia, vaan tällä kertaa päin vastoin. Taidan mennä pää pilvissä suuren osan ajasta. En edes tiedä mitä sanoa.

Lauantaina lähden reissuun Balille kahdeksi viikoksi - pisin aika koskaan erossa lapsista ja pisin aika ulkomailla varmaan lähemmäs kymmeneen vuoteen. Ja mä oon ihan super innoissani. Kuvia tiedossa siis vähintäänkin miljoona. Ajankohtaisempia päivityksiä reissusta löytänee snäpistä ja instagramista; jeninanni.


This is about survival. Survival and hope and an unexpected smile here and there. When all you would rather do is give up.
And then all of a sudden you're alive again and it couldn't feel more terrifying. But exhilarating.

oodi läheisille

heinäkuuta 03, 2017
Vuoden sisällä on läheisten tärkeys korostunut enemmän kuin koskaan. Tai ehkä mä vihdoin osasin pyytää ja ottaa apua vastaan. Mulla on tänä aikana ollut aina joku, joka vastaa puhelimeen keskellä yötä kun mä voin tosi huonosti. Aina joku, joka tulee kylään ja yökyläänkin, tai kenen  luokse mennä. Aina joku, joka on valmis tekemään mun kanssa juttuja mun äkkinäisten päähänpistojen mukaan. Aina joku kenen kanssa vaikka istua vaan hiljaa. Aina apua, jos oon tarvinnut jotain.


Niin paljon perhettä, ystäviä, vanhoja ja uusia. Mä oon kokenut aika rankkoja juttuja vuosien aikana, mut koskaan mulla ei oo ollut näin paljon tukea, näin hyvä olla. Mun kiitollisuudenosoitukset on luokkaa "aaaaaaaa kiitos" kun en osaa näyttää sitä kiitollisuuden leveliä, ilmaista kuinka paljon ne sanat tai teot mulle merkitsee. Joten. Mä halusin vaan kiittää teitä kaikkia. Ihan kaikkia.

Mulla on ihan mahtavia ihmisiä ympärillä.

mun koti

kesäkuuta 21, 2017
Muutettiin uuteen kotiin uutena vuotena. (Miten idealistinen alku mahtavalle vuodelle!) Ja se tuntui heti enemmän kodilta, kuin mikään aikaisempi asuntoni. Tänne olen ripotellut vain ja ainoastaan oman mieleni mukaisesti mua kiehtovia ja/tai inspiroivia yksityiskohtia, mutta jättänyt tilat avariksi. Karsinut kaiken turhan. Vielä tietenkin mielessäni olevalta hankintalistalta löytyy kaikenlaista, mutta kaikki aikanaan. Täällä on hyvä. 

Tässäpä esittelyssä mun makkaria/olohuonetta.


52 asiaa jotka tekee mut onnelliseksi

toukokuuta 10, 2017
  • kesä
  • kirjat
  • glitter
  • automatkat
  • kahvi
  • pusut
  • aurinko
  • livemusa
  • matkustaminen
  • puhtaat lakanat
  • lautapelit
  • mökkireissut
  • vaatteet
  • tatuoinnit
  • nuotiot
  • sade
  • söpöt tekstarit
  • lempinimet
  • polaroid-kuvat
  • taide
  • pyöräreissut
  • extempore-jutut
  • perhe
  • ystävät
  • kirjoittaminen
  • juustokakku
  • sisustusjutut
  • huonekalujen uudelleenjärkkääminen
  • tarrat katukuvassa
  • tekstit yleisten vessojen seinillä
  • grillatut vaahtokarkit
  • listat
  • torstait
  • perjantait
  • lauantait
  • tee
  • kampaukset
  • lasten tarinat
  • aamuyön tanssit
  • myrsky
  • elokuvissa käyminen
  • ulkona syöminen
  • kirjeet
  • isot hupparit
  • nostalgiset biisit
  • piknikit
  • brunssit
  • juhlat
  • shoppailu
  • aamupala
  • lushin tuotteet
  • saman biisin kuunteleminen kyllästymiseen asti

ote "päiväkirjastani"

toukokuuta 09, 2017
Tää teksti on ollut luonnoksissa puolisen vuotta. Se jäi julkaisematta. Ehkä nyt voin palata näihin ajatuksiin.

10/2016
En tiedä miks just "päiväkirja", se tuntuu ikään ku kirjottaisin itelleni, mut ehkä se just onki sitä mitä mä tarviin. Nimittäin tuntuu, ku ei vois aina luottaa oikein itteensäkään tai omiin tunteisiinkaan sillä ne vaihtelee joskus niin laidasta laitaan, et ei aina osaa välttämättä erottaa, mikä on "totta" ja mikä vaan niin sanotusti ahdistuksen tuotosta. Mua ahdistaa olla yksin, kun tuntuu et en aina kestä olla itteni kanssa. Ja se on asia, jonka oon tajunnu et mun on opeteltava. Fiksumpi ihminen sano mulle kerran tosi hyvin; hyvä olo on ku kaivo. Jos kaivo on tyhjä, sinne saa lisättyä vettä kaatamalla, mut se tulee haihtumaan pois. Mut jos kaivossa on oma lähde, siellä on aina vettä



Siispä se on se, mikä mun pitää oppia. Saamaan hyvän olon lähde tulemaan musta itsestäni, eikä ulkopuolisista asioista. Mä en oo ihan varma miten mä sen teen, mut nyt mä ainakin keskityn hoitosuunnitelmaan ja pyrin tekemään sellasia asioita, joista mulle tulee hyvä olo. Esimerkiks vaikka koulu aiheuttaa ihan hirveesti ahdistusta ja stressiä, varsinkin tuleva työssäoppiminen, niin se tuo myös hirveesti onnistumisen tunnetta, ylpeyttä itestäni ja muuta ajateltavaa. Ja rytmiä arkeen. Eli mä en keskeytä, vaikka sitäkin ehdotettiin, vaan teen päinvastoin - asetan itelleni tavoitteita, ja mikä tärkeintä, onnistun niissä. Ja vaikka musta tuntuis, et en jaksa pitää kotia siistinä ja kunnossa, mä teen sen, ja vähän lisääkin. Ja vaikka tuntuis siltä, etten jaksais pitää huolta itestäni, niin mä teenkin niin, et hyvin pidänkin. Ja jossain vaiheessa, kun on sen aika, mä alotan psykoterapian ja käsittelen ne kaikki jutut, jotka pitkään yritin vaan unohtaa. Ja vaikka musta aina välillä tuntuu, et mä haluisin vaan luovuttaa mun harrastusten suhteen, niin mä teenkin niin, et mä panostan niihin kahta kauheemmin. Ja vaikka kuinka tekis mieli erakoitua yksin kotiin, niin mä mielummin haalin ne tärkeät ihmiset ympärille tiiviisti, koska se on sitä mitä mä oikeesti tarviin. Eli mä en luovuta, vaan mä taistelen sen eteen, et musta vois tulla se henkilö, jota mä haluan olla. Vapaa, seesteinen, iloinen, sosiaalinen, aikaansaava - ja mikä tärkeintä, onnellinen.

Haluun nyt kerrankin, vihdoin alkaa keskittyä muhun itseeni, mun elämään, elämiseen. Kehittää, parannella, rauhoittaa itteäni, saada elämän kuntoon ja raiteilleen. Olla ihan chillisti ja lopettaa turhan valittamisen, keskittyä positiivisiin asioihin, kokea asioita, rentoutua. Uskoo siihen, et kyllä kaikki järjestyy. Kyllä kaikki hoituu ilman sitäkin, et yritän epätoivoisesti pitää kaikkia lankoja käsissä ja kaikkea mun kontrolloitavissa. Ehkä päästä siitä ikuisesta identiteettikriisistä ja muutenkin uskaltaa olla oma itteni, pelkäämättä. Ja no, ylipäätään ehkä keskittyä siihen, kuka mä oikeasti olenkaan. Jos siihen ihan kunnolla keskittyis, ehkä siihenkin sais selkoa. Ylipäätään jos yrittäis keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, niin ehkä nää ajatukset ei olis tällästä sekamelskaa. Jos niitä sais vaikka jotenkin jäsenneltyä pään sisällä?

---

5/2017
Tiedättekö mitä? Tänä päivänä mä oon aika hyvin onnistunu noissa tavoitteissani.

back at it

toukokuuta 06, 2017

Kamera hengaili lipaston uumenissa varmaan puolisen vuotta, ja tuntui aika hassulta ottaa pitkästä aikaa kuvia. Aika outoakin, että viimeiseltä puolelta vuodelta ei niitä kuvia oikein sitten löydykään muita kuin puhelimella otettuja satunnaisia otoksia. Ja polaroid-kuvia!! Ne oikeastaan onkin ihan lemppareita. Mutta on aika kivaakin palata mun Olympuksen pariin, vaikka en kuvaamista niin tosissani harrasta. Mutta ilman paineita, huvikseen kuivailu onkin hauskinta. 

Takki: primark, kassi: makia, kengät: dr. martens

tiedättekö mistä kateellisuus johtuu?

toukokuuta 03, 2017
Huonosta olosta. Ahdistuksesta. Tyytymättömyydestä omaan elämäänsä - omaan itseensä.

Mä olin joskus kateellinen. Mulla oli täällä blogiteksti otsikolla "Kateellinen". Ja arvaatteko, kun kävin blogiarkistoa läpi, mä en edes halunnut avata noita vanhoja tekstejä - ne meni suoraan poistoon. En halunnut palata siihen tunnetilaan. En halua muistaa tai kokea sitä enää koskaan. Koska just pahasta olosta, tyytymättömyydestä omaan elämään, niistä se olo mulla kumpusi. Kadehdin kaikkia jotka olivat onnellisia. Ja en nyt tarkoita kadehtimisella sitä, että olisin toivonut muille pahaa tai että olisin kokenut että niiden onni on multa pois. En todellakaan, tottakai olin ja olen onnellinen muiden puolesta. Vaan sitä, että mä katsoin itseäni peilistä ja mietin, että miksi helvetissä mulla ei ole tollaista, mikä mua vaivaa et mä en pysty samaan.

No tiedättekö mistä se kaikki johtui? Just siitä, että mä tein asioita joita mä oletin että multa odotetaan. Elin muiden odotusten mukaisesti. En uskaltanut tehdä just niitä asioita joita haluan, koska mua pelotti.


Ja mikä on muuttunut? Kaikki. Niin kliseiseltä kuin tää kuulostaakin, mä oon muuttanut mun elämän täysin, mä oon todellakin alkanut elää vain itseäni varten. Ja mun ei tarvii olla kateellinen tai ajatella miksi mä en saa sitä mitä tolla on. Koska mulla on just sitä mitä mä haluan et mulla on - tai jos ei oo, niin tulee olemaan. Ja joo, tulee niitä heikkoja hetkiä kun ahdistaa ja näkee jonkun jolla on jo kaikki. Mutta nyt mä pystyn ajatella että mä oon vielä tosi nuori, mulla on aikaa. Aikaa kokea samoja asioita, aikaa tavoitella mun unelmia vaikka just nyt en jaksais, aikaa toteuttaa niitä. Että kyllä tää tästä vielä.

Ten years from now, make sure you chose your life, you didn't settle for it.

puolen vuoden jälkeen

No hei, arvaatteko kuka kirjoittelee jälleen pitkäksi venyneen, arvaamattoman tauon jälkeen selittelyjä? This guy! Mistä sitä alottaisi. Mä yllätysyllätys pohdin jälleen tämän harrastuksen mulle tuomaa iloa/ahdistusta hankalan mielentilan pyörteissä, ja totesin silloin vain olla ajattelematta ja mennä fiiliksen mukaan. Ja mun fiilis oli pitkään just se miten se täällä näyttäytyykin. Puolen vuoden aukko koko hommassa.

Mutta hei, täällä mä taas oon! Yhtä arvaamattomasti palanneena kuin lähteneenäkin, sori siitä. Tällä välin oon edennyt koulussa jo yli puolen välin ja kerennyt muuttaa uuteen kotiin, tutustunut uusiin ihmisiin ja läheisemmin vanhoihinkin. Kuunnellut livenä jazzia, räppiä, käynyt juhlissa, yökylässä, uudistanut itseäni, reissannut, suunnitellut reissuja ja haaveillut kesästä. Vaihdellut hiusteni sävyä viikottain, ihaillut Helsinkiä ja sen kauniita rakennuksia, ottanut polaroid-kuvia, syönyt ä-l-y-t-t-ö-m-ä-s-t-i pizzaa, kirjoittanut biisejä, runoja, tarinoita. Nauranut memeille, nauranut kavereille, kavereiden kanssa, itkenytkin, sisustanut kämppää, opetellut uutta ja tehnyt niin paljon hiusjuttuja että välillä tulee korvista ulos. Puhunut, käsitellyt, puhunut. Laulanutkin. Kuunnellut älyttömät määrät musiikkia, ottanut tatuointeja, silitellyt kissoja, koiria, kolhinut itseäni, juonut jäätävät määrät kahvia ja kokenut aivan uusia tunteita. Ja ennen kaikkea tutustunut itseeni.


Uskoisitteko ettei mulla ollut tietokonetta auki puoleen vuoteen? Mä kävin ostamassa uuden laturin hajonneen tilalle vasta parisen viikkoa sitten. Kamerakin vietti kuukausia laatikossa. Mä keskityin vain oman pään selvittelyyn ja pakollisiin velvollisuuksiin. Ja se tuntui aika hyvältä. Ja niin tuntuu tän pariin palaaminenkin. 

Auto Post Signature

Auto Post  Signature