Image Slider

4-vuotisjuhlat ja viime päiviä

toukokuuta 31, 2016
Huhhuh mikä viime viikko, vasta nyt jaksoin palata bloginkin ääreen. Oli näyttöpäiviä, palautetta, synttäreitä, univelkaa, stressiä, stressiä, stressiä. Näytöistä pääsin läpi hyvin arvosanoin, sängystäkin pääsin ylös aamuisin yllättävän helposti ja synttäritkin onnistuivat kivasti, vaikka sitä ennen siivoamisesta ei tuntunut tulevan mitään ja kakustakin tuli mitä tuli (no hei, mä yritin!). Ja no, stressi ja univelat kyllä jäi. Tällä viikolla vielä viimeisetkin rutistukset ja sitten lomalle - mikä tulee kyllä niin tarpeeseen. Voipi olla, että tämä viikko on hieman hiljainen täällä blogin puolella, kun keskityn hoitamaan lukuvuoden kunnialla loppuun! Onneksi kohta kerkeää taas paremmin kaikkea, huh. Laters!

kesäinen (vegaaninen) tarjoiluvinkki

toukokuuta 29, 2016
Munaton, maidoton ja vegaaninen tarjoiluvinkki kesään - jäätelösandwichit. Ja oikein hyvät sellaiset, jotka on kaikenlisäksi älyttömän helppo tehdä! Tämä vinkki on helposti muunneltavissa oman maun mukaiseksikin. Minä käytin Semperin suklaakeksejä (sillä meidän lähikaupasta ei saanutkaan Maraboun XL tummasuklaa-keksejä, jotka ovat myös vegaanisia) ja Oatlyn vaniljajäätelöä. Ensi kerralla ajattelin kokeilla tehdä jonkunlaista keksitaikinaakin väliin (koska cookie dough-jäätelöt on vaan aaah) ja kokeilla niillä Maraboun kekseillä. Itsekin voisi toki tehdä, mutta no, en ole mikään maailman innokkain leipuri. Keksien väliin voisi kokeilla myös Oatlyn mansikka- ja suklaajäätelöitäkin. 


Yhdestä Semperin pakkauksesta tuli kuusi jäätelösandwichia (yksi meni testimaisteluun, krhm) ja keksien väliin jäätelön laitettuani laitoin ne takaisin pakastimeen jähmettymään. Tein nämä Milkon tämänpäiväisille synttäreille lähinnä Demi mielessäni, sillä täällä ei taida ketään muuta vegaania olla - ja tietty itsekin haluan siirtyä enemmän ja enemmän vegaanisiin vaihtoehtoihin - mutta näitä voisi hyvin tarjota koko poppoolle. Ehkä ensi kerralla saisi jo täysin vegaaniset tarjoilut! Jäätelöä jäi vielä paljon, eli kunhan saan aikaiseksi haettua keksit, saan tehtyä näitä vielä vaikka kuinka paljon, mmm.

haluun vaan olla vapaa ja saada siitä rahaa

toukokuuta 28, 2016

Ruger Hauer feat. Regina Tavastialla eilen, huh mikä keikka! Harmittaa älyttömästi ettei päästy eteen, mutta sain mä pari ihan ok kuvaa ja videotakin napsaistua silti. Tuntuu että keikka oli hirveän lyhyt, tai sitten en vaan olis halunnut sen loppuvan, nyyh.

neljä vuottani äitinä - rehellisesti

toukokuuta 24, 2016
12.9.2011 se kaikki lähti, kun raskaustestiin piirtyi plussa. Olin heti hyvin vaaleanpunaisten lasien puettama, rakkaudentäyteinen ja malttamaton. Raskausaika tuntui todella pitkältä ja matelevalta ajalta, en malttanut millään odottaa pienen lapseni tapaamista. Emme koskaan saaneet raskausaikana tietää lapsen sukupuolta muutamasta ylimääräisestä ultraamisesta huolimatta, mikä harmitti kovasti. Sillä vaikka sillä ei ole oikeasti mitään väliä, tuntui pieni vauvani ja hänen tapaaminen vielä kaukaisemmalta, kun en tiennyt minkälainen tyyppi siellä asustaa. Näin tyhmästi kuvailtuna, mutta siltä se rehellisesti tuntui, vaikka eihän se sukupuoli sitä määritä millään lailla. Jostain kumman syystä ajattelin vauvaani kuitenkin aina tyttönä. Kun mietittiin nimiä, mietin suurimmaksi osaksi tytön nimiä.

Kun pieni vihdoin parkaisi ensimmäisen kerran ja kätilö kertoi että pieni poika tuli, olin oikeasti vähän shokissa. Tuntui, kuin olisin tavannut ventovieraan - hänkö oli se pikkuinen joka hengaili yhdeksisen kuukautta vatsassani, jota olin kaikissa skenaarioissani ajatellut pienenä tyttönä? Se oli hämmennys se, nimeäkään ei ollut valmiina. Tai oli meillä toki pojallekin nimi mietittynä, Mikael, mutta koska en ollut ajatellut vauvan oikeasti olevan poika, en ollut ehkä miettinyt sitä ihan loppuun asti. Mikael ei myöskään tuntunut oikealta, ei tuntunut häneltä. No, onneksi sentään ristiäispäivän aamuna olimme varmoja, Milko.
Opettelu äidiksi olikin ja alkoikin rankemmin, kuin olin koskaan osannut kuvitella. En ollut osannut yhtään odottaa sitä ahdistusta, joka synnytyksen jälkeen valtaisi mieleni. En ollut osannut kuvitellakaan, etten pystyisi nukkua kunnolla, sillä pelkäsin kätkytkuolemaa hysteerisenä. Tai että kokisin hirveää syyllisyyttä siitä, etten ollutkaan heti hänet tavatessani rakastunut pienokaiseen sillä tunteella, jonka äidinrakkaudeksi luokittelin, olenko sittenkin huono äiti?

Babybluesista en tiennyt tällöin vielä mitään, enkä ajatellut synnytyksenjälkeistä masennustakaan minun kohdalleni. Ajattelin, että olin vain huono, kelvoton. Kun sukulaiset neuvoivat ja ehkä tahattomasti syyllistivätkin imetyksestä ja sen onnistumisesta, ajattelin olevani täysin kelvoton. Kun huomautettiin, ettei korviketta saa lämmittää mikrossa vaan hauteessa, ajattelin olevani täysin kelvoton. Kun en jaksanutkaan tehdä kaikkia soseita itse, ajattelin olevani täysin kelvoton. Kun en jaksanutkaan joka päivä ulkoilla monta kertaa päivässä, ajattelin olevani täysin kelvoton. Kun vauva itki bussissa ja ihmiset katsoivat paheksuvasti, ajattelin olevani täysin kelvoton. Kun luin keskustelupalstojen juttuja, koin olevani täysin kelvoton. Kun olin lihonut raskausaikana 20 kiloa ja katsoin peiliin, koin olevani täysin kelvoton. Aivan hirveä.

Sen ajan päiväkirjani on hirveintä luettavaa, mitä osaisin ikinä elämääni enää kuvitella. Olin todella epävarma, täynnä itseinhoa ja pyrin täydellisyyteen. Joka suhteessa. Jopa se, ettei asuntoni ollut kuin sisustuslehdestä, sai minut ajattelemaan olevani huono. Ja ne kilot, jotka olivat täysin normaaleja raskaudesta jääneitä, niistä pyrin eroon keinolla millä hyvänsä - loppujenlopuksi olinkin puoli vuotta synnytyksestä kolmekymmentä kiloa kevyempi. Eli suureksi osaksi ensimmäinen vauvavuosi meni siinä, kun yritin olla täydellinen äiti, sisustaja, kodinhengetär ja saada täydellisen kropankin.

Ja niin teinkin, olin ensimmäisen vauvavuoden päätyttyä oppinut aika täydelliseksi, tai käyttäytymään niin. Omat ongelmani tungin pieneen sopukkaan mielessäni, salasin kaiken. Elämä oli taas ihanaa, ainakin uskoin niin, ja kaikki tuntui olevan hallinnassa. Vauvakuumekin valtasi mielen, ja kuukausien ajan haaveiltiin perhe-elämästä, johon kuuluisi toinenkin pieni. Ja niin se toinen pieni ilmoittikin tulostaan loppuvuodesta 2013.

Raskausaika oli taas ihanaa, rakkaudentäyteistä, täydellistä. Ainakin ensimmäiset kuukaudet, ongelmat alkoivat kuitenkin aika pian, enkä hormonientäyteisenä pystynyt enää sulkea ongelmiani siihen pieneen lokeroon, enkä fyysisen väsymyksen takia jaksanut olla se täydellinen. Paloin loppuun. Ajattelin sen johtuvan raskaudesta ja niistä kivuista, jotka alkoivat jo puolivälissä, ja että kaikki helpottuisi kunhan pieni vain syntyisi.
Pieni syntyi ja se sama ahdistus palasi. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin hyvin erilainen - oli esikoinen, oli jo kokemusta. Rakastin pientä kuopustani heti syntymästä saakka niin palavasti, että itkeskelin jo hänen ollessaan pariviikkoinen, että hän kasvaa liian nopeasti. Tällä kertaa tuntui myös, että tavallaan korjasin esikoiseni kanssa tehtyjä virheitä - esimerkiksi "onnistuin" imetyksessä, nukuttamisessa, soseiden teossa. Olin täysin vauvakuplassa, ja esikoiseni sai väkisinkin vähemmän huomiota vauvan roikkuessa rinnalla jatkuvasti. Eikä aikaakaan, kun alkoi mustasukkaisuus.

Se mustasukkaisuus. En ollut ollenkaan osannut varautua sellaiseen. Tiesin, että mustasukkaisuus on normaalia ja luultavasti odotettavissa, mutta ei sellaiseen olisi voinut mitenkään varautua. Tuntuu, kuin koko ensimmäinen vuosi olisi mennyt siinä, kun kiellettiin ja vahdittiin esikoista, ettei satu tällä kertaa pahasti. Oli vaihe, kun ei voinut edes vessassa käydä tai selkäänsä kääntää ilman, että esikoinen käy tönäisemässä vauvan kumoon ja pää kolahtaa pahan kuuloisesti lattiaan. Tai herättämässä lyömällä. Se olo, jonka saa äitinä, kun toinen pienokainen tekee vielä pienemmälleen pahaa. Se raivo, miksi ihmeessä sä vaan satutat? Naurat kun toinen itkee? Mitä mä oon tehnyt niin väärin, että lapsestani on tullut niin hirviö? Se häpeä ja syyllisyys, että voitkin tuntea sellaisia tunteita omaa lastasi kohtaan.

Kaikki ne tunteet, raivo, pettymys, epätoivo, inho, ne maalasivat päiviäni. Oli todella hyviäkin hetkiä, onnellisia muistoja, mutta paljon sitä iänikuista tappelua. Ei, ei, ei, ei mikset usko mitään. Tunsin oloni niin avuttomaksi, mitä voin enää tehdä, kun mikään ei auta? Toisen lapsen ensimmäisen vauvavuoden päätyttyä oltiin jo todella pahassa burnoutissa. Silloin lopetin imetyksen, aloitin mielialalääkityksen ja yritin parantaa itseäni. Luojan kiitos hyville tukiverkostoille. Kuopuskin alkoi jo osata puolustaa itseään ja esikoinenkin joissain määrin kuuntelemaan.

Syksyllä se alkoi kuitenkin taas hiipiä mieleen, seinät kaatumaan päälle. Pimeys, juuri alkanut koulu, uusi arki ja sen tuoma stressi, kaverin menehtymisen tuoma shokki, tappelevat lapset, pakkaset, joka aamuiset ja iltapäiväiset lumihangessa rattailla päiväkotiin ja takaisin tarpomiset, univelka, sitten se yksikin bussikuski, joka ei antanut mun ottaa aamukahvia bussiin, ja sai minut itkemään koko matkan ajan. (Vaikka tiesinhän minä, ettei busseihin saisi viedä juotavaa.) Päiväkoti-koulu-arki vaati vähän totuttelemista.

Mutta kevät, oi kevät. Lääkärikäynnit, valo, lämpö. Esikoiseni täytti juuri neljä ja kuopukseni kaksi. Arvaatteko, ettei vieläkään ole erityisen helppoa, mutta mä pystyn siihen. Vaikka lapset tappelee, kuopuskin uhmailee, stressi on valtava, paineet häiritsevät välillä yöunia, univelkaa löytyy ja elämä on kiireistä. Vaikka ongelma ei ole mikään ihan väliaikainen, vaan alkanut jo kauan ennen lapsia, kun vuosia sitten oireilin pahasti. Kun häpesin ja vähättelin oloani, enkä ihan löytänyt oikeita keinoja, josta todisteena myös arvet käsissäni. Silti. Olen oppinut itsestäni paljon asioita ja motivaatio vaan kasvaa. Olen päässyt eteenpäin, saanut asioita aikaiseksi ja koulunkin ensimmäinen vuosi on kohta ohi!
Haluan hoitaa itseni kuntoon, enkä enää häpeile, toisin kuin vuosia sitä tein. Joo, mulla on rankkaa! Mutta kyllä se siitä vielä. Haluan myös keskittyä olemaan parempi, sillä en ole tosiaan ollut mikään ihan täydellinen äiti (vaikka no, kukapa olisi), mutta ehkä heistäkin tulee vielä ihan järkeviä aikuisia. Kyllä mä vielä opettelen vähän kärsivällisemmäksi, enemmän leipovaksi ja rennommaksi äidiksi. Ja aika hauskat ja rakkaat tyypit olen saanut elämääni, 4- ja 2-vuotiaat älyttömän energiset, pirteät, nokkelat ja uteliaat ipanat!

Tätä postausta kirjoittaessani, olen juuri lukenut todella hienosta ja tärkeästä Sekasin-kampanjasta. Jos sinulla on huono olla, puhu, oikeasti! Läheiselle, lääkärille, kelle vain. Vaikka sekasin 24/7-chattiin, jossa voit avautua täysin anonyymisti! On jo aika päästä näistä tabuista.

maanantain asu

toukokuuta 23, 2016
Tuntuu, että olen vasta alkanut löytää tyyliäni, ja näitä asukuvia on siksikin kiva ottaa tänne blogiinkin! Tämä asu oli kiireessä aamulla kaapista vedetty, mutta aika kiva sittenkin. Mitäs te tykkäätte?

paita ja hame: h&m / farkkutakki: kirppis / kassi: BEdesign / kengät: vans

torstai

toukokuuta 19, 2016
Kampauksien harjoittelua (solmukampaus ja oma sovellus), peruuntunut tapaaminen, hiustenleikkuu, päikkärit, siivoaminen, pyöräily, seikkailu ja kipeät jalat. Niistä koostui torstai. Olen niin poikki, että saas nähdä kuinka jaksan huomenna nousta sängystä taas kello kuusi. Hohhoh, onneksi huomenna on perjantai! Tykkään mun tänpäiväisestä asusta kovasti - aika erilainen kuin mitä olen koskaan aiemmin pukenut, mutta se tuntui heti niin just multa. Mitäs tykkäätte?

takki: Ellos / housut: Monki / kengät: Dr. Martens / kassi: BEdesign 

matkalla burnoutiin

toukokuuta 17, 2016
Huh mikä päivä. Tai itseasiassa viikko, tai itseasiassa tulevat viikot. Tällä hetkellä, kello yksitoista, on aikalailla ensimmäinen hetki tänään kun kerkeän istahtaa kunnolla. Ensin koulussa, sitten tukkuun ja värjäämään isoveljen vaimokkeen hiuksia. Vaalennusta ja sen jälkeen kahdella värillä värjäystä - aika kauan meni tuollaisen hiusmäärän kanssa, hah!

Ei siinä, tosi kivoja juttujahan nää on! Mutta aika paljon olen yhtäkkiä ottanut itselleni projekteja tässä lähiaikoina. On koulu, sen näytöt ja muut tehtävät, lähestyvä kesäloma ja kiriminen. On blogi ja muutamat miljoonat projektit siihen liittyen. On koti ja sen kunnostus/uudistus/ehostus. On hiustenleikkuita myös koulun ulkopuolella ja eräs siihenkin liittyvä projekti. On lääkäriajat ja muut sellaiset. On kuuden herätykset ja aamuyön tunneille valvomiset. Tähän yhtälöön on vielä lapset. Ja huolet. Ja varmaan vielä paljon muutakin, jota en nyt muista. Hupsista, missähän välissä sitä kerkeisi levätä? Onneksi on tiedossa kiva viikonloppu!

farkkutakki ja martensit

toukokuuta 16, 2016
... tämän hetken ehdottomat suosikit.
farkkutakki: kirppis / neulemekko: H&M / huivi: Cubus / kengät: Dr. Martens / kassi: BEdesign (saatu)

hyvästi

toukokuuta 11, 2016
Hyvästi pahat ajatukset ja olot. Hyvästi menneisyys ja siellä tehdyt virheet. Hyvästi yliajatteleminen ja stressaaminen. Hyvästi ahdistus ja mörkö pään sisällä. Hyvästi itseinho, liika itsekriittisyys ja epärealistiset paineet. Hyvästi huonot ajat; huonot päivät jotka venyneet viikoiksi, kuukausiksi, vuosiksi. Hyvästi epävarmuus, epätoivo. Hyvästi nyt jo, ei tuu ikävä. Tästä tulee vielä mun vuosi.

kaikkien aikojen suosituimmat top 5

toukokuuta 09, 2016

"Olen vielä parin kuukauden ajan 15-vuotias. Olen juuri aloittanut kauppiksen, ja olo on aikuismainen. Epäilemme raskautta; pelkäämme, toivomme... Ajatusmaailma on vielä hyvin naiivi."



"Kiireisen ja laiskan pelastus."




".. jos (ja kun) joku teistä tuskailee saman ongelman kanssa kuin minä, eli kiiltelevistä, hikoavista kasvoista, on tämä vinkki ensinnäkin älyttömän hyvä, että älyttömän halpa!"



"Oletteko kuulleet Ipanaisesta? Lastentarvikekaupan ja itsepalvelukirpputorin risteytyksestä, jossa vaatteet on lajiteltu henkareihin koon mukaan, tavarat koreihin kylttien kera ja jossa myydään vain siistejä, vielä seuraavallekin kelpaavia vaatteita halvalla, ilman tunnearvolisiä. Jep, eikö kuulostakin täydelliseltä. "




"Tiedossa suorastaan ähkyn verran kuva- ja videomateriaalia Warner Bros - The making of Harry Potter -studio tourilta, ja vieläpä kahdessa osassa. Enjoy!"

kiva viikonloppu

toukokuuta 08, 2016
Eilen juhlittiin Demin valmistujaisia, oli aivan ihana kesäpäivä ihanille juhlille. Jatkot pidettiin nurtsilla istuskellen. Mahtava ilta kaikenkaikkiaan. Tänään vietimme äitienpäivää vain kotona, sillä toiselle lapsista nousi kuumetta. Pidettiin pienimuotoinen brunssi ja jälkkäriksi syötiin älyttömän hyvää pikajuustokakkua - voisinkin tehdä siitä joskus ohjeen tänne. Kiva viikonloppu vaikkei tänään päästykään tekemään sen kummempia juttuja!

päivän muodonmuutos

toukokuuta 06, 2016
Sävytys ja leikkaus huomenna valmistujaisiaan juhlivalle Demille. Tykkään kovin lopputuloksesta! Huomenna aamusta onkin tiedossa juhlakampauksen teko ja sitten alkaakin bileet. Jeejee!


Ps. oodi viiden minuutin kiharoille! (tsekkaa tää)

-10 kg

toukokuuta 05, 2016
Puoli vuotta sitten olin jojoillut painoni kanssa jo puolisentoista vuotta synnytyksen jälkeen. Mulla ei ole koskaan ennen ollut sitä ongelmaa, sillä painoni on noussut lähinnä vain raskausaikoina ja olen ollut aina hoikka. Jossain vaiheessa paino nousi jo hieman yli 71 kiloon, eli painoindeksin mukaan olin lievästi ylipainoinen, mikä oli järkytys.  Pituuttahan mulla on 167cm. Imetys ei laihduttanut mutta nostatti ruokahalua vähän liikaakin, voisin todeta. Tai sitten ongelma tuli vastaan, kun lopetin imetyksen ja ruokahalu oli silti ennallaan. Aloin olla jo epätoivoinen, varma etten ikinä pääse takaisin siihen "omaan kehooni", sillä en totisesti tuntenut itseäni itsekseni. Taisin olla aika hukassa muutenkin itseni ja tyylini kanssa.



Puoli vuotta, tammi- ja helmikuu salilla, satunnaista kotijumppaa, hyötyliikuntaa. Isoin tekijä oli kuitenkin ruokavalio, josta jätin liian tiheästi nautitut roskaruoat/herkut - tai toisin sanoen opettelin tunnesyömisestä pois, vaikka herkuttelin kyllä myös silloin tällöin. Laskin kulutuksen ja syömiset. Jätin myös muut lihat paitsi kalan. Vihdoinkin, nyt kolmen vuoden jälkeen olen päässyt melkein takaisin siihen painoon, jossa olin ennen nuoremman raskausaikaa, 58 kiloon, kun painan siitä vain kilon enemmän.

-10kg, -11cm vyötäröltä, -8cm reisistä, -4cm käsivarsista. Jes!


Sitten vielä kun saisi vähän väriäkin!

valmiit kiharat viidessä minuutissa

toukokuuta 04, 2016
Kiireisen ja laiskan pelastus. Tarvitset: puikkokihartimen, lämposuojan, (muotoilutuotteen), hiuskiinteen, ponnarin ja harjan.

1. Harjaa hiukset.


2. Laita hiukset kiinni ponnarilla päälaelle, Pikku Myy-tyyliin. Suihkuta lämpösuoja (ja mahdollinen muotoilutuote).


3. Kiharra latvat pyörittämällä ne puikon ympärille. Mitä ohuemmat osiot, sen muhkeammat/pienemmät kiharat. Itse otan aika paksuja osioita.


4. Kun kaikki on kiharrettu, suihkuta hiuskiinne.


5. Avaa ponnari ja haro hiukset sormin auki. Lisää mahdollisesti vielä hiuslakkaa. Voilá!

Auto Post Signature

Auto Post  Signature