JENINANNI

Image Slider

olisiko mulla ollut antaa enemmän?

marraskuuta 02, 2017

- Jos en olisikaan saanut lapsia niin nuorena.

On ajatus, joka kummittelee mielessä niinä hetkinä, kun löydän itseni umpikujasta. Kun lapset itkevät; miksi meidän piti muuttaa. Miksi meidän piti vaihtaa päiväkotia. Miksi miksi miksi, en halua. Kun he reagoivat mun tai itsensä huonoon oloon käyttäytyen huonommin. Kun musta tuntuu, että olen epäonnistunut.

Kun mietin, olisinko tasapainoisempi, kärsivällisempi tai itsevarmempi kasvattaja, jos olisin selvittänyt oman pääni ennen näin isoa vastuuta. Kerennyt kipuilla aikuistumisen kynnyksellä. Ilman vastuuta täysin uusista ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Ilman järkkymättömänä tukena ja kasvattajana olemisen tuomia paineita. Ilman, että mulla pitäisi olla kaikki vastaukset, kun välillä tuntuu, että itsekin olen aivan hukassa.




Kun pitää itse olla se aikuinen. Se ainoa aikuinen. Se on välillä aika pelottavaa.

Olisiko mulla ollut antaa enemmän, fyysisesti ja/tai henkisesti? Jos olisi ollut auto, oma koti, se kuuluisa perunamaa ja kultainennoutaja. Elämänkokemusta. Ajan parantamia haavoja. Erilaisia valintoja.

Sitä en koskaan saa tietää. Mutta mä yritän parhaani, ja toivon, että saan luotua näilläkin eväillä pienten ihmisten elämän perustan kannattelevaksi, turvalliseksi, hyväksi.

synttärihalloween

lokakuuta 31, 2017
Hetki pieni taas vierähtänyt, hei vaan!

Blogit on aika kuollut skene tänä päivänä, mutta täällä mäkin vielä porskutan, vaikka harvoin. Musta on kiva päästä kirjoittelemaan aina silloin kun siltä tuntuu, ja palata näihin asioihin aina jälkeenpäin lueskelemalla blogista! Eli täällä mä taas olen.

Viime lauantaina vietettiin mun 22-vuotissynttäreitä naamiaisteemalla, ja oli ihan mahtavat juhlat. Vaikka n. 50 henkeä kuudenkymmenenkuuden neliön sisällä saattoi käydä paikoittain hieman ahtaaksi, niin ainakin tunnelma oli tiivis. Näin sitä vaan taas täytettiin vuosia! Siis mähän oon ensimmäisen blogin perustanut 16-vuotiaana, eli KUUSI vuotta sitten?? Järjetöntä. 


Mä harmittelin kun en kaiken touhun keskellä tajunnut ottaa kuvaa omasta halloween-lookista, mutta sitten löytyikin tälläinen! Puolet asusteista pudonnut matkalta ja allekirjoittaneella ei muistikuvia kuvan otosta, mutta siinäpä 22-vuotias haltija-minä! Ja ystäväiseni Viivi. :*

ikuinen uniongelmainen

syyskuuta 03, 2017
Tiedättekö sen tunteen, kun herää aamulla seesteisen tyytyväisenä hyvin nukutun yön jälkeen? En mäkään. Tai mä ainakaan. Koko elämäni ajan nukkuminen on ollu yks iso maanvaiva. 

Ensimmäiset muistoni asiaan liittyen sijoittuvat jo about 3-4 ikävuoden paikkeille. Äidilläni on ollut varmaan aikamoinen urakka saada mua nukkumaan. Mä en vain halunnut nukkua, enkä uskaltanut olla yksin. Kun äitini vihdoin sai jätettyä mut yksin omaan huoneeseeni, niin yöllä mä hiippailin viereen.

Ensimmäisellä luokalla ollessani näin jo niin pahasti mielialaani vaikuttavia painajaisia, että en uskaltanut olla yksin kotona kuukausiin. Vähän vanhempana muistan vuosien kissa-hiiri-leikin porukoiden kanssa, kun mun piti olla nukkumassa, mutta luinkin salaa taskulampun valossa akkaria. Koska en vain yksinkertaisesti saanut unta väkisin, enkä enää edes yrittänyt.

Rytmit ovat olleet myös yksi iso ongelma. Liian vähän tai liian paljon nukkuminen ja rytmien pitäminen. Vaikka kuinka olen aika-ajoittain yrittänyt, ne eivät pysy. Ja jos joskus ovat pysyneetkin pidemmän aikaa, ei eroa ole huomannut vireystasossa.


Yläasteella en selvinnyt ilman päikkäreitäkään. Tuntui, että nukun koko ajan. Painajaiset olivat tässä vaiheessa jo ihan peruskamaa. Oli unia unien sisällä, unia joissa tiedostan olevani unessa, perus unia, mutta aina niitäkin väritti painajaismainen olemus.

Tässä välissä oli vielä vuosien oikeat univelat, kun lapset, kivut, elämäntilanne, sun muut valvottivat.

Vasta tänä päivänä olen alkanut tiedostaa, kuinka paljon nämä uniongelmat oikeastaan vaikuttavatkaan muhun. Mua väsyttää, aina. Puhumattakaan siitä, kuinka liian usein unien paska tunnelma jää elämään koko päiväksi. Alitajuntaan, ahdistukseksi. Mutta nykyään mä tiedostan sen.

Mutta silti, mä oon oikeesti aika kypsä. Kun mikään unimäärä ei oo tarpeeksi, kun unet on aina piinaavia. Ja siis ei siinä, toki mä nautin nukkumisesta (varsinkin aamuisin kun onnistun torkuttamaan herätyskelloa tunnin, krhm), mutta vois se olla mukavampaakin. Ja mikä tärkeintä, virkistävää!

Mutta kyllä mä uskon että tääkin asia saadaan muuttumaan. Varsinkin kun on alkanut tiedostaa ongelmien syntyperiä. Ehkä mä voisin joskus nukkua ku normaalit ihmiset!

Onko täällä muita uniongelmaisia? Tai siitä päässeitä?

Auto Post Signature

Auto Post  Signature